On Jennin 20-vuotispäivä ja Toni on järjestänyt ihanan yllätyksen. Tonin paikkavalinta vain osoittautuu hieman huonoksi: piknikherkut houkuttavat paikalle kutsumattomia vieraita.

Toni ei malttaisi pysyä housuissaan. Jenni ei tajua epäillä mitään. Hän vain tapansa mukaan taukoamatta papattaen tallustaa kiltisti Tonin perässä Suomenlinnan lautalta saaren mukulakivisille teille.

Vielä ylös loivasti jyrkkenevää nurmirinnettä ja sitten: YLLÄTYS! Koko Jennin kymmenpäinen ystävätärjoukko ja sekalainen valikoima poikaystäviä ja satunnaisempia kavaljeereja pomppaa hihkuen ylös ruohikolta kajauttaen ilmoille epävireisen mutta sydämellisen onnittelulaulun.

Nurmelle levitettyä, suurta, punaruutuista vilttiä tuskin näkyy sille katettujen herkkulautasten ja piknikkorien alta. Joku on tuonut mukanaan ison tarjottimen, jolla odottaa kolme helteisessä illassa hikoilevaa pulloa sekä rivi kertakäyttöisiä pikareita.

Poks! HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, JENNI!

Halauksia, onnentoivotuksia, innostunutta kikatusta, poskisuukkoja ja taas halauksia.

Tonin on vaikea peitellä mielihyväänsä. Tuoreena poikaystävänä hänellä on suuri tarve tehdä Jenniin vaikutus. Yllätys on onnistunut täydellisesti, ja Jenni näyttää ihastuneelta ja onnelliselta.

Ja Vuoden poikaystävä -palkinnon saa… Ta-tada-daa! TONI!

Toni hymyilee itsekseen kuvitellessaan, kuinka Jenni myöhemmin liikuttuneena julistaa hänet maailmankaikkeuden ihanimmaksi ja huomaavaisimmaksi poikaystäväksi.

***

Juhlat ovat jo hyvässä vauhdissa. Vieraat rupattelevat keskenään pienissä rykelmissä. Kaksi pojista on jo oikaissut pehmeälle nurmelle pitkäkseen. Viltillä retkottaa pakasterasioita puolillaan pastasalaattia, sienipiirakkaa, juustoja, kotitekoista guacamolea ja oliiveja. Ruohon seassa seikkailee käytettyjä kertakäyttöasioita, keksinmuruja ja patongin palasia.

Kimeä kiljaisu viiltää ilmaa kuin veitsi ja hiljentää iloisen puheensorinan. Kaikki kääntyvät katsomaan Millaa, joka seisoo kakkukupu kädessään.

–Kakku! Se on täynnä muurahaisia! Ja mulla meni koko ilta sen kanssa… Milla vaipuu maahan istumaan itkua pidätellen.

Kaikki tuijottavat Millan taideteosta, valtavaa tuoreilla vadelmilla koristeltua amerikkalaista juustokakkua, jonka pinnalla marssii nyt kokonainen armeija pieniä, mustia muurahaisia.

Parissa sekunnissa iloinen piknik on muuttunut mylläkäksi kiljahtelevia, hypähteleviä, säntäileviä, säpsähteleviä ja vaatteitaan ravistelevia piknikvieraita.

Muurahaisia on joka puolella. Kakun ja muiden ruoka-astioiden lisäksi niitä vilistää hiuksissa, vaatteissa ja paljaalla iholla ja työntyy käsilaukkuihin ja muovikasseihin.

Vain Toni sekä Hennan mukanaan tuoma Matti, biologian opiskelija, vaikuttavat rauhallisilta. Toni on liian tyrmistynyt tehdäkseen mitään. Matti taas laskeutuu polvilleen viltille ja kumartuu tutkimaan kutsumattomia vieraita. Hän nappaa yhden muurahaisen sormiensa väliin ja tarkastelee sitä miettiväisenä.

– Hmmm… Kappas vaan. Nämähän ovat mauriaisia. Lasius niger, hän mutisee ja kääntyy sitten ilahtuneena muiden puoleen:

– Hei, tiesittekö, että mauriaiset pitävät omaa kirvatarhaa, josta lypsävät…

– Matti, ole hiljaa ja tee jotain!, Henna patistaa aveciaan ja loikkii korkokengissään kauemmaksi viltistä ja sillä vilistävistä vihulaisista.

Mattia ei seuralaisensa kiljunta hätkähdytä, vaan hän jatkaa selostustaan lajityypityksestään innostuneena.

– Mauriaiset pesivät maassa, ja etenkin kivien ja puiden alla. Lyön vaikka vetoa, että noiden lohkareitten juurella on näiden pesä. Ja tosi iso vielä todennäköisesti, Matti lisää vinkaten muutaman metrin päässä nököttävien kivien suuntaan.

Toni katsoo Mattiin masentuneena. Muurahaiset eivät näytä kaikkoavan minnekään. Päinvastoin, ne tuntuvat käyvän koko ajan paremmin taloksi ja kutsuneen kaikki sukulaisensakin mukaan.

– Matti, mitä me tehdään?

– Ehdotan, että evakuoimme, Matti nyökkää totisena.

Piknikpaikka siivotaan nopeasti vielä suuremman muurahaisinvaasion välttämiseksi. Välikohtaus ehti kuitenkin latistaa juhlatunnelman, joten kesäillan jo kääntyessä yöksi vieraat päättävät yhdessä tuumin suunnata seuraavalla lautalla takaisin kaupunkiin ja mahdollisimman kauas muurahaisista.

Vaikka Toni hymyilee ja laskee jo leikkiä yllättäen päättyneistä juhlista, hänen on vaikea peitellä pettymystään. Hyvin alkanut ilta oli lässähtänyt kuin pannukakku eikä Toni voinut syyttää kuin itseään surkeasta paikkavalinnasta.

Toni ja Jenni jäävät muiden jälkeen ja istuutuvat hetkeksi kalliolle. Päivän helle on jo hellittänyt, mutta sen lämpö viipyilee vielä kivessä. Meri on tyyni ja kimaltelee kultaisena. Aurinko laskeutuu hiljalleen kohti läntistä taivaanrantaa ja luo viimeisiä, oranssinhehkuisia säteitään nuorenparin suuntaan.

– Toni, katso!, Jenni henkäisee ihastuneena ja osoittaa kalliolla kasvavaa, kitukasvuista saaristolaismäntyä. Sen oksat ovat käpristyneet niin, että Jennin ja Tonin istumapaikoilta katsottuna ne muodostavat sydämen. Laskeva aurinko loistaa suoraan oksien läpi ja saa koko asetelman loistamaan kultaisena.

Jenni kietoo kätensä Tonin kaulaan ja antaa suukon.

– Ihana! Muurahaisista huolimatta, tämä syntymäpäivä on ollut aivan täydellinen. Kiitos. Sä oot kyllä universumin ihanin poikaystävä.

Kävi niin tai näin – Jyväshyvä.