Innokas nuorimies lähtee saatille uppoutuen tytön kauneuteen ja keskusteluun. Kun tyttö katoaa kotinsa ovesta, poika havahtuu todellisuuteen: Nyt ei muuten ole hajuakaan, missä olen tai miten täältä pääsee pois?

Joona ei saa katsettaan irti Pipsan silmistä. Festariprinsessa, jonka kruununjalokivet, smaragdin vihreät silmät, hehkuvat aamuyön lempeässä hämärässä. Hymyileviä kasvoja kehystää punainen kiharapilvi, joka tuoksuu kookokselta.

Vaikka Joona tapasi Pipsan festareilla vasta muutamaa tuntia aiemmin, hän näkee mielessään heidän yhteisen tulevaisuutensa. Yhteinen opiskelija-asunto, ehkä pieni koiranpentu. Yhteisiä kauppareissuja, aamiaisia, ulkomaanmatkoja ja illanistujaisia ystävien kanssa. Koko loppuelämä yhdessä. Ja se loppuelämä, minkä Joona mielessään näkee, alkaisi siitä, että hän saattaisi Pipsan kotiin. Ehkäpä prinsessa suostuisi antamaan Joonalle puhelinnumeronsa. Siitä olisi hyvä aloittaa.

– Hei haaveilija, tuletko sä vai et, Pipsa kysyy napakasti havahduttaen Joonan unelmistaan.

Joona oli lähtenyt Seinäjoelle festareille serkkunsa kanssa. Serkkupoika opiskeli paikkakunnalla ja festariseuran lisäksi hän tarjosi Joonalle yöpaikan yksiönsä lattialta. Serkku oli kuitenkin hävinnyt jo alkuillasta festareiden leirintäalueelle eikä Joona saanut häntä kiinni. Enää sillä ei ollut varsinaisesti edes mitään merkitystä, koska hän oli tavannut Pipsan.

– Totta kai tulen, Joona vastaa hymyillen ja tarttuu Pipsaa tiukasti kädestä.

***

– Tiesitkö, että ensimmäiset hevoset kymmeniä miljoonia vuosia sitten olivat kooltaan kotikissan kokoisia? Vähän niin kuin meidän Mouru, aivan hullua!

Pipsa puhua papattaa ja Joona kuuntelee pää pökerryksissä kaunottaren puhetta välillä nyökäten, ynähtäen tai osallistuen keskusteluun sanalla tai kahdella. Joona seuraa tyttöä kuin hypnoosissa. Kadunkulmat vaihtuvat maantieksi ja lopuksi usvan verhoaman sänkipellon reunaksi. Ajankulusta Joonalla ei ole mitään käsitystä.

– No niin, nyt ollaan perillä. Tässä mä asun, Pipsa sanoo ja huiskaisee kädellään talon suuntaan.

– Nytkö jo? Joona ihmettelee. Hänen äänestään kuultaa hienoinen pettymys.

– No johan me puolitoista tuntia tänne käveltiinkin, Pipsa naurahtaa. Hänen naurunsa helähtää kuin tuulikello.

Kuusiaidan ja omenapuiden takaa pilkottaa suuri, keltainen omakotitalo. Pipsa raottaa puista porttia, jonka saranat narahtavat maukaisten. Tässäkö se nyt oli, Joona miettii. Ei hän voisi päästää ihanaa festariprinsessaansa noin vain käsistään.

– Hei odota, yksi juttu unohtui – sun puhelinnumero, Joona huudahtaa Pipsan avatessa porttia.

Joona kaivaa kännykän farkkujen taskusta huomatakseen, että sen näyttö on pimeänä eikä se osoita heräämisen merkkejä. Pipsa penkoo laukkunsa pohjalta kajaalin, jolla hän raapustaa puhelinnumeronsa festarilipun takapuolelle.

– Tässä, Pipsa ojentaa lapun hymyillen ja Joonan polvet notkahtelevat jälleen kuin vieterit.

– Mäkin unohdin yhden jutun, Pipsa sanoo ja ennen kuin Joona ehtii edes tajuta, Pipsa suikkaa nopean suukon Joonan suulle ja jatkaa: – Mutta nyt mun on pakko mennä, ettei kukaan herää. Heippa!”

Punainen kiharapehko katoaa omenapuiden katveeseen. Joona nojaa porttiin ja hänen korvissaan suhisee.

– Täydellisin olento maan päällä suuteli juuri minua!

Joona hymyilee itsekseen ja lähtee kävelemään viipyillen kuusiaidan viertä, kunnes havahtuu.

– Minnehän minä olen varsinaisesti menossa?

Hän vilkaisee edelleen mykkää puhelinta ja katsahtaa ympärilleen. Hän oli tainnut keskittyä johonkin aivan muuhun kuin reitin seuraamiseen, koska ympäröivä maisema näyttää aivan vieraalta. Totta puhuen Joonalla ei ole aavistustakaan, missä on tai miten sieltä pääsisi takaisin Seinäjoen keskustaan serkkupojan luokse.

Joonan askel tuntuu kevyeltä, kun hän tallustaa pitkin pellon viertä. Saapuessaan hiekkatielle Joonalla ei ole aavistustakaan kummasta suunnasta oli tullut. Hän valitsee vasemman, koska se tuntuu paremmalta.

Maisema muuttuu entistä vieraammaksi ja aamuöiselle taivaalle kertyneet pilvet alkavat pudotella pisaroita kuivalle hiekkatielle. Sateen yltyessä Joona nykäisee hupparin hupun päähänsä ja jatkaa matkaansa. Tien laidassa on vanha maitolaituri, jonka katoksen alle hän menee suojaan odottamaan, että sade taukoaisi. Hän muistaa Pipsan kirjoittaman lapun. Ikävissään hän voisi edes katsella tytön kaunista käsialaa. Joona tunnustelee hupparin taskua. Se on aivan märkä. Sydän jättää lyönnin jos toisenkin välistä, kun Joona kaivaa vettyneen lapun taskustaan.

– Eiih, hän parkaisee eikä voi estää kyyneliä nousemasta silmiin. Kajaalilla kirjoitettu teksti on tuhrautunut vesisateessa lukukelvottomaksi.

Joona käy lohduttomana maaten mattolaiturin portaalle ja sulkee silmänsä menetettyä prinsessaansa ajatellen. Hän ei ole varma, ovatko hänen kasvonsa märät kyynelistä vai lämpimästä kesäsateesta.

***

Tuut-tuut. Traktorin äänitorvi herättää Joonan. Viiksekäs mies työntää päänsä ohjaamon ikkunasta ulos ja huikkaa:

– Hyppääpä kyytiin, nuorimies. Emäntä laittaa sinulle aamupalaa ja selvitetään, minne olet matkalla, kun et sinä oikein siihen maitolaiturillekaan voi jäädä.

Joona kipuaa traktorin kyytiin ja isäntä jatkaa nauraen möreästi:

– Älä välitä jos haisen vähän navetalta – tulen juuri aamulypsyltä.

Joona kertoo ystävälliselle isännälle, kuinka on eksynyt eikä puhelimessa ole virtaa. Jos hän saisi kyydin Seinäjoen keskustaan, hän löytäisi kyllä perille serkkupojan luokse. Sen hän jättää kuitenkin mainitsematta, että on mahdollisesti hukannut elämänsä naisen. Pelkkä ajatus kuristaa Joonan kurkkua.

Lyhyen ajomatkan jälkeen traktori kaartaa talon pihaan ja pysähtyy. Joonan ilme kirkastuu. Hän on nähnyt tämän keltaisen omakotitalon aiemminkin. Joona astelee isännän perässä puiset portaat verannalle. Ennen kuin hän ehtii ovesta sisään, kirkas ääni kuin enkelillä hihkaisee:

– Joona, mitä sinä täällä teet?

Ennen kuin Joona ehtii hymyilyltään vastata, isäntä puuttuu keskusteluun:

– No mistäs sinä Pipsa tällaisen kulkijapojan tunnet? isäntä kummastelee.

Hän ei kuitenkaan kysele enempää, kun näkee Pipsan ja Joonan hymyt ja herkeämättömän tuijotuksen. Isäntä tyytyy vain hymähtämään:

– Jaahas, no jospa sinä Pipsa kyyditset nuorenmiehen takaisin Seinäjoelle, kun sinulla taitaa olla parempaa tietoa siitäkin, miksi hän on ylipäätään eksynyt tänne maalle.

Kävi niin tai näin – Jyväshyvä