Ville viettää kavereidensa kanssa kesäpäivää maauimalassa ja hyppii näyttäviä uimahyppyjä hyppytornista. Kesken komean ilmalennon hän kuitenkin tuntee uimahousujensa kuminauhan pettävän.

– Hyp-pää volt-ti, hyp-pää volt-ti, Villen kaverit kannustavat kuorossa hyppytornin juurella, kun hän kipuaa metalliportaiden viimeiset askelmat kymmenen metrin uimahyppylavalle.

Maauimalan nurmialueet, betonitasanteet ja auringossa välkehtivät turkoosit altaat ovat täynnä viimeisten lomapäivien helteistä nautiskelevia ihmisiä. Korkealta katsoessa värikkäät pyyhkeet ja piknikpeitot näyttävät valtavalta, kirjavalta tilkkutäkiltä. Paikallaan väreilevä ilma on täynnä iloista puheensorinaa, kiljahtelua ja naurua.

Ville vilkaisee alas jalkoihinsa. Keskipäivän aurinko helottaa niin korkealta taivaan laelta, että hänen varjoaan hädin tuskin näkyy. Vesi valuu noroina uimashortseista pitkin sääriä muodostaen lätäkön kiviselle tasolle.

– Jestas, tämä on korkealla, Ville tuumii kurkatessaan alas hyppylavalta.

Tähän mennessä hän oli rohjennut hypätä vasta viiden metrin korkeudesta, mutta kavereiden painostuksesta ja näyttämisen halusta Ville päätti tuplata ja nousta kymppiin. Kannustuskuoro jatkaa yllytystä. Villen perään alkaa jo muodostua jonoa ja levottoman odottavaa liikehdintää, joten hän nykäisee uimashortsejaan ylemmäs ja astuu askelen kohti hyppylavan reunaa.

– Hitto, kun tuli kiireessä napattua mukaan nämä vanhat risat ja roikkuvat shortsit, hän manaa hiljaa mielessään. Hapertunut kuminauha ei jaksa kunnolla kannatella veden painosta raskaita housuja.

Kaukana alhaalla kaverit ovat kääntäneet kasvonsa kohti hyppylavaa. Silmiään siristäen he katsovat ylös ja odottavat Villen volttia.

Perimmäinen syy, miksi Ville rohkaistui hyppäämään kymmenestä metristä, on kuitenkin poikaporukan takana vaaleanpunaisella rantapyyhkeellä: Elina. Koulun kaunein tyttö, jonka huomion hän haluaa saada puoleensa – keinolla millä hyvänsä.

Ehkä jonkun mielestä Elina on aivan tavallinen tyttö vaaleanruskeassa pitkässä tukassaan, joka kastuessaan menee loiville laineille. Villen sydämen Elina saa kuitenkin heittämään kuperkeikkaa joka ikinen kerta, kun Ville näkee hänet. Ja kyllä Elinakin hänet oli huomannut. Ainakin hän aina hymyilee iloisesti tullessaan Villeä vastaan koulun käytävällä. Siitä, onko ihastus molemminpuolista, Ville ei kuitenkaan ole varma.

– Hei Ville, alatko jänistää, meneekö pupu pöksyyn, Riku huikkaa alhaalta naurun rämähdyksen säestämänä.

– Ei ikinä, Ville sihahtaa hampaidensa välistä, astuu pari askelta taaksepäin, ottaa vauhtia ja ponkaisee hyppylavan reunalta ilmaan.

Sekunnit ilmassa kuluvat kuin hidastettuna. Alku sujuu hyvin ja Ville kiepahtaa ilmassa näyttävän voltin. Sen jälkeen kaikki alkaa mennä pieleen. Kun Ville sukeltaa pää edellä kohti allasta, hän tuntee, miten rispaantuneiden uimahousujen kuminauha napsahtaa katki. Ville yrittää tarrata housunkaulukseen, mutta veden pinta on jo niin lähellä, ettei hän voi muuta kuin sukeltaa syvyyksiin. Kun Ville painuu pinnan alle hän tuntee kauhukseen, miten uimahousut sujahtavat ensin nilkkoihin ja sitten kokonaan pois päältä.

Sukelluksissa maauimalan äänet kuuluvat vain vaimeana taustahälinänä ja aurinko piirtää vaaleanturkooseja raitoja altaan pohjaan. Aurinkoa vasten pinnalla kelluvat uimashortsit näyttävät mustalta läiskältä. Syvyyksissä on kovin rauhallista eikä Ville sattuneesta syystä varsinaisesti odota pintaan nousemista.

Ville pompahtaa pintaan henkeään haukkoen. Upoksissa kuulunut vaimea melu voimistuu korvia vihlovaksi naurunräkätykseksi. Ville oli silkasta säikähdyksestä sukeltanut veteen suu auki ja niellyt kloorivettä, jota hän nyt yskii keuhkoistaan. Kirveleviä silmiä pyyhkien hän tähystää kuumeisesti uimahousujaan ja koittaa samalla häveliäästi peitellä sukukalleuksiaan pinnan alla.

– Vilauttaja-Ville, pidä nyt housut sentään jalassa, Riku ilkkuu muiden poikien ulvoessa naurusta.

Ville voisi vajota altaan pohjaan häpeästä. Vilauttaja-Ville. Hän saisi taatusti kuulla tästä koko syksyn koulussa. Ja mitä Elinakin tästä tuumaisi. Sen pidemmälle Ville ei ehdi miettiä, kun hän kuulee tutun, heleän äänen takaansa:

– Hei Ville, nämä taitavatkin olla sinun.

Ville kääntyy altaassa pitäen itseään pinnalla yhdellä kädellä räpiköiden. Altaan reunalla kyykkii Elina, joka hymyilee ja kannattelee sormiensa välissä Villen uimahousuja. Hänen siniset silmänsä sädehtivät kilpaa auringon kanssa ja bikineiden päälle huolettomasti kietaistu keltainen mekko korostaa kesäloman aikana iholle tarttunutta päivetystä. Ville ei saa hämmennykseltään sanaa suustaan ja melkein unohtaa pitää itsensä pinnalla.

– Öhöm, joo, kiitos, hän mumisee ja nappaa housut Elinalta.

Elina jää hetkeksi kyykkimään kysyvä ilme kasvoillaan, mutta koska keskustelu Villen kanssa tyrehtyy alkuunsa, hän nousee ja rientää takaisin ystäviensä luokse.

¬– Helkutin tunari, Ville kiroaa itsekseen kiskoessaan uimahousuja takaisin jalkaansa veden alla.

– Tuli tosiaankin tehtyä Elinaan vaikutus, mutta ei ehkä ihan sillä tavalla kuin olisin halunnut.

***

”Maauimala sulkee viidentoista minuutin kuluttua. Tervetuloa uudelleen!”

Illan tullen kesäpäivän aurinko tuntuu vielä paahteena iholla. Iloinen poikaporukka siirtyy maauimalan portista kadulle. Ville viipyilee joukon hännillä. Hän vilkuilee olkansa yli hermostuneena.

– Ville, lähdetään burgerille – tuletko mukaan? Huhuu, maa kutsuu! Lähdetkö mukaan? Riku tivaa poissaolevalta Villeltä.

– Mmm, menkää vaan, tulen perässä, Ville vastaa irroittamatta katsettaan maauimalan portista.

Ville heittää pyyhkeensä olkapäälleen ja jää portin pieleen odottelemaan. Minuutit kuluvat hitaasti. Vihdoinkin maauimalan ovelta kuuluu tuttu kikatus. Ville nostaa katseensa varvastossuistaan ja kohtaa Elinan iloisesti tuikkivat siniset silmät.

– Moi… Unohtui aiemmin kiittää niistä uikkareista. Kiitos, Ville takeltelee sanoissaan.

Elinan tamburiinin lailla helisevä nauru saa Villen jälleen sanattomaksi.

– Ei se mitään, olihan se vähän hassu tilanne! Elina lohduttaa lämpimästi hipaisten samalla Villen olkavartta.

Ville kokoaa itsensä ja jatkaa:

– Oliko sulla jotain suunnitelmia illaksi vai haluaisitko lähteä jäätelölle rantaan?

Elinan hymy on ilmiselvästi myöntävä vastaus ja he jatkavat yhtä matkaa kohti rantaa.

Villen puhelin piippaa. Riku kysyy viestissään ”Tuletko sieltä?”, mihin Ville naputtaa vastauksen ”En tällä kertaa. Tuli muuta ohjelmaa ;)”

Kävi niin tai näin – Jyväshyvä